Hyvinvoivat ihmiset inspiroivat New Nordicin perustajaa

Karl Kristian Jensen, New Nordicin perustaja, matkusti paljon 1980-luvulla työskennellessään tanskalaisessa lääkefirmassa. Näillä matkoilla hän tapasi ihmisiä eri kulttuureista, joiden arkeen kuului niin kasviuutteita kuin ravintolisiä. Hän havainnoi, että kasviuutteista tehdyt ravintolisät auttoivat ihmisiä ylläpitämään hyvinvointiaan ja elämään parempaa elämää. Nähtyään miten hyödyllisiä kasvit ja yrtit olivat, Karl Kristian halusi keskittyä luomaan sekä tehokkaita että innovatiivisia kasviuutteisiin perustuvia ravintolisiä, jotka lisäisivät sekä elinvoimaa että elinvuosia ihmisten elämään.

”Näin kuinka ihmiset ympäri maailman lisäsivät päivittäistä hyvinvointiaan käyttämällä kasveja, yrttejä ja hedelmiä päivittäin. Erityisesti mieleeni jäi Kaukoidän matkoilta heidän tapansa käyttää kasveja. Se sai minut innostumaan kasveista ja yrteistä. Halusin osallistua ihmiskunnan hyvinvoinnin lisäämiseen kehittämällä sellaisia tuotteita, jotka parantaisivat ihmisten elämänlaatua“, kertoo Karl Kristian.

Nämä tapahtumat innostivat Karl Kristiania perustamaan New Nordicin lokakuussa 1990. Ensimmäinen toimisto avattiin Kööpenhaminan ”latinalaiskortteliin” tyypilliseen vanhaan tanskalaiseen kerrostaloon. New Nordicin ensimmäiset tuotteet saatiin myyntiin Matas-ketjuun vuonna 1991.

Vuodesta 1992 eteenpäin, New Nordic on kehittänyt innovatiivisia ja edistyksellisiä kasviuutevalmisteita kuten Frutin®. Frutin rekisteröitiin ensin lääkkeeksi närästykseen. Muutamassa vuodessa Frutin löytyi apteekkien ja terveyskauppojen hyllyiltä Pohjoismaista, Australiasta, Canadasta ja Yhdysvalloista.

 Seuraavina 16 vuotena Karl Kristian ja hänen yrityskumppaninsa Marinus matkustivat ympäri maailman, luoden verkostoja tuottajiin ja kasvattajiin, sekä myyden Tanskassa ja Ruotsissa valmistettuja tuotteita apteekkeihin ja terveyskauppoihin.

Samaan aikaan New Nordicin toiminta laajeni. Tytäryhtiöitä perustettiin Eurooppaan ja Amerikkaan. Vuonna 2007 suunnitelmissa oli vahvistaa New Nordicin rahoitusasemaa ja jatkaa kansainvälistä laajentumista. Yhtiö konsolidoitiin ja emoyhtiön päämaja avattiin Ruotsin Malmössä. Lisäksi konserni listattiin Tukholman NASDAC First North pörssiin. Tämän jälkeen tytäryhtiöitä avattiin Saksaan, Italiaan, Ranskaan, Espanjaan, Hollantiin, Turkkiin, Puolaan ja Meksikoon.

 Vuoden 2008 talouskriisi pakotti New Nordicin hidastamaan laajentumistaan ja ratkaisemaan taloudellisia haasteita. Kansainvälistä laajentumista jatkettiin vuonna 2012. 

New Nordicin toiminnan ytimessä on innovaatio, laatu ja markkinointi. Useat New Nordicin tuotemerkeistä ovat markkinajohtajia. Innovatiivinen kauneutta sisältäpäin -konsepti on tuonut New Nordicin valikoimaan sarjan uudentyyppisiä ihon ja kauneudenhoitotuotteita.