Asiakasyhteisömme

Borghildin tarina – ”Nukun vihdoin levollisesti”

Melissa Dream™

Borghild on energinen ja eloisa eläkeläinen. Hän viettää eläkepäiviään Etelä-Ranskan Colliouressa miehensä kanssa golfia pelaten ja viettäen aikaa ystäviensä kanssa. Ennen eläkkeelle jäämistä, Borghild oli kiireinen kauppias Ruotsissa. Muutettuaan Ranskaan, kiire ei haihtunut, vaan Borghildillä oli edelleen ongelmia nukahtamisen kanssa, eikä hän saanut virkistävää levollista unta.

”Yllätyin että minulla oli edelleen uniongelmia vaikkei minulla ollutkaan työasioita mietittävänä. En pystynyt rentoutumaan iltaisin ja se vaikutti unenlaatuuni. Ajatukset pyörivät mielessäni enkä nukahtanut helposti. Uni ei myöskään ollut levollista eikä virkistävää.” Borghild kertoo.

”Yhden unettoman yön jälkeen puhuin Ruotsalaisen ystäväni kanssa uniongelmistani. Hän kertoi minulle Melissa Dreamistä, jota hän oli käyttänyt itse. Sain ensimmäiset tabletit häneltä. Huomasin jo muutaman päivän jälkeen, miten tuote vaikutti positiivisesti uneeni.”

”Melissa Dream on nyt osa iltarutiinejani. Saan rauhallisemman ja paremman unen sen avulla. Otan Melissa Dream tabletin, kun laitan lukemani kirjan pois ja olen valmis menemään nukkumaan. Nukahdan melkein heti, ja uneni on rauhallisempaa koko yön. En olisi uskonut, että nautin nukkumisesta näin paljon. Olen kokeillut useita tuotteita, mutta en ole saanut niistä apua. Melissa Dream on muuttanut kaiken, nyt saan vihdoin nukuttua levollisesti.” Borghild sanoo.

Ewa and her dog Melvin

Asiakkaamme tarina

Nimi: Borghild

ikä: 60 v

Ammatti: Kauppias

New Nordic tuote: Melissa Dream™

Maa: Ruotsi